torstai 7. helmikuuta 2013

DIY

Minulla on ilo olla mukana Indiedaysin DIY-kampanjassa 15 muun Indiedays ja Indiedays Inspiration -bloggaajaan kanssa. 
Kampanjan tarkoituksena on esitellä lukijoille bloggajien DIY-ideoita muodista sisustukseen.
Minun DIY-ideani on korostaa sitä mitä ei voi peittää. Luulen että aika monen kodista löytyy kohta joka häiritsee,mutta eri syistä johtuen ei ole mahdollista tehdä suurempaa muutosta.
Meillä tällainen ongelmakohta sijaitsi kodinhoitohuoneen nurkassa,nimittäin iso valkoinen lämminvesivaraaja.  Ideani oli maalata varaaja koulutaulumaalilla liitutauluksi.
Näin siitä saa toimivan ison kalenterin johon voi kirjoitta kaikki mitä täytyy arjen kiireissä muistaa. 
Ja muistettavaa meillä jokaisella varmasti riittää.

Ideaa voi jalostaa moneen. Esimerkiksi vanhat valkoiset,mutta toimivat kylmälaitteet saa helposti uutta ilmettä ja  käyttötarkoitusta tämän idean myötä. Samoin astianpesukone,sähkökaappi,keittiökaapin ovet ym.  Vain oma mielikuvitus on rajana tämän idean kanssa.

Ennen kuin siirrytään asiaan niin haluan muistuttaa että klikkaathan itsesi  myös brändisivulle  tästä. Sieltä pääset huikeaan Anna Suin Tumi laukun arvontaan, palkinnon arvo 200€. Arvontaan voi osallistua kertomalla oman diy-ideansa 28.2 mennessä. Sivulta näet muidenkin bloggajien DIY postaukset.


Ideani toteuttamiseen tarvitset:
  • purkin spraymaalia
  •  purkin koulutaulumaalia
  • yhden siveltimen
  • asetonia
1.

  •  Käytä asetonia vain teräksiseen pintaan. Maalattavan pinnan voi puhdistaa myös vedellä ja miedolla yleispuhdistusaineella.
2. 
  • Anna pohjavärin kuivua noin 30min
3.


4.
  • Anna ensimmäisen maalikerroksen kuivua vuorokauden ennen toista maalikerrosta.
  • Anna toisen maalikerroksen kuivua vuorokauden ennen liitutaulun käyttöönottoa.
P.S Muistathan käyttää puhdasta ja hyvää sivellintä.
-
Lopputulos ilahdutti koko perhettä. 
Se toi lisää toimivuutta arkeen sekä paljon riemua.








Olen todella innoissani tästä! Kodinhoitohuone sai reilusti raikkaamman ilmeen
helposti ja edullisesti. Ja myös todella nopeasti,ilman suurempaa remonttia.


Iloista perjantaita!
<3

21 kommenttia:

  1. Kiva idea. Nyt harmitta että meidän varaaja on aina oven takana eikä siihen voi tehdä muistitaulua. Hieno piirustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaa jokin muu erikoinen kohde :) Jos sellainen löytyy. Neidin piirustus on aurinkoinen,oikeen pirtee.

      Poista
  2. Kiva on! Meillä on sama idea toteutettu vesivaraajan etuseinään liitautaulutarralla :) Ainakin nopea laittaa ja poistaa, mutta onhan siinä aina niiden kuplien kanssa oltava tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on vähän vastaava idea,täytyypä käydä kurkkaamassa jos sinulla on kuva siitä.

      Poista
    2. Juu, ei oo kyllä kuvaa mun blogissa tuosta teippiliitutaulusta itseasiassa, nyt vasta huomasin kurkata kommentteja tänne taas :)

      Poista
  3. Hienosti toteutettu DIY! Meillä on lämminvesivaraaja piilossa pienessä kopissa mutta jääkaapin oveen olen tehnyt vastaavan systeemin :) Yläosaan on kiva kirjoittaa viikon ruokalistaa ja alaosa on pyhitetty pikku-neidin piirustuksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska kuinka moni toteuttanut ideaa. Meillä täytyy tehdät samat säännöt kun teillä,meinaa noi muksut aina pyyhkii kaikki minun muistiinpanot.

      Poista
  4. Näyttää tosi hyvälle! Liitutaulumaalia olis vielä... Tekis niin mieli maalata keittiön kaappien ovet, vaan pelottaa työmäärä ja ennenkaikkea jälki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ei kun maalaamaan,ei se iso työ ole. Ja varmasti saat kauniin lopputuloksen.

      Poista
  5. Tosi kiva! Toi kyllä paljon uutta ilmettä ja on varmasti käytännöllinen & hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi paljon ilmettä ja ihana pieni helpotus arkeen,kolmella muksulla aina eri aikaan luistelut ym,saa tuohon kirjoitella et muistaa. Sijaintikin kätevästi eteisen vieressä.

      Poista
  6. Näyttääpä kivalta! Ihan parhaita on just tällaiset pienet DIY-projektit, jotka miellyttää silmää ja lisäksi tuo käytännöllisyyttä, persoonallisuutta ja iloa sisustukseen. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu,kiitos! DIY jutut on myös siitä kivoja kun ne ovat usein kaikkien toteutettavissa.

      Poista
  7. Tosi hyvän näköinen ja mainio idea!! Taidan vähän napata tätä ideaa myös minun eteiseen :)
    Ja eikun maalikauppaan huomenna.... :)
    Tämä sinun blogi on niin mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos! Ei muuta kun maalaamaan eteiseen uutta. :) Kiva kuulla mielipidettä blogista,kiitos siitäkin!

      Poista