Viime vuonna isä taisteli itsensä terveeksi agressiivisesta imusolmukesyövästä.
Kesällä oli vielä toivoa vaikka sisimmässä hiipi ajatus ettei kaikki ole hyvin.
Aavistus ettei aikaa enää paljon ole,vaikka kaiken "piti" olla hyvin.
Tuli syksy,kunto meni huonompaan..sairaala reissut lisääntyi.
Kaksi vuotta sitten maratoonin juossut mies oli varjo entisestään,
mutta elämänilo ja nauru loisti hänestä kaiken kärsimyksen keskellä.
Tahto taistella,halu elää.
Vain vajaa kaksi kuukautta ennen kuolemaan löytyi parantumaton sairaus,
mitään ei ollut tehtävissä.
Kivut uuvuuttivat,hän oli valmis lähtemään.
Niin kauniisti pappi hautajaisssa sanoi:
Vahva mies riisuttin vahvoin käsin.
Hän lähti hiljaa yöllä
eikä sammuttanut polkunsa valoja.
Hiljaa hänet haettiin
valmiiseen sijaan.
Surun ja kivun mullasta nousee kiitos.
Hän on perillä.
16.1.2016 62-vuotias isäni kuoli siskoni kädestä pidellen.
Isä nukkui pois.
Hän on tuulessa,
puiden oksilla,
auringon säteissä,
iltaruskona taivaalla..
Ajatuksissa,sydämissä.
Hänen on hyvä olla.
Suru on tässä,läsnä arjessa.
Se on kunniavieras.
Huoli on poissa,
se varjo joka kulki mukana viime vuoden.
Suru ei sulje pois naurua ja iloa,sen sain perintönä isältä.
Kaikkei arvokkainta lahjaa en halua kadottaa.
Rakkaudella isää muistaen
Anna-Reetta
Voi miten ihana teksti<3
VastaaPoistaPaljon voimia vielä surun keskelle arkeen, teidän isä todella taisi naurun ja ilon taidon ja sen on saanut nähdä ja kokea myäs teissä lapsissa. Kallis perintö<3
♥♥ Kiitos tosi paljon ihana Saikku!! ♥♥ Ihana että olet siinä ja ymmärrät!
PoistaLämmin osaanotto suruunne ♥ ♥ Voimia arkeen!
VastaaPoista♥♥ Kiitos Jenni!! Voimia tarvitaan!! ♥♥
PoistaLämpimät osanottoni. <3
VastaaPoistaOsanotot lämmittää sydäntä!♥♥ Kiitos!
PoistaOsanottoni ♥♥♥
VastaaPoistaOsanotot lämmittää sydäntä!♥♥ Kiitos!
PoistaOlen todella pahoillani. Olen kulkenut tuon matkan kolme kertaa lähimpieni kanssa ja voi aavistaa tunteesi. Toisaalta kuolema rankkojen vaiheidn jälkeen on helpotus kaikille, mutta surun kanssa saa taivaltaa pitkän matkan. Onneksi sinulla on ihanat muistot, jotka kantavat surunkin keskellä. Ajatus ja halaus täältä sinne ♥︎
VastaaPoistaHei sinä sielunsisko,minusta tuntuu aina että ymmärrät paljon ilman sanoja!
PoistaSinulla ollut paljon luopumista,rankkaa mutta niin elämään kuuluvaa.
Olet ihanan,ihana että olet muistanut minua!! Kiitos!
Kyynyleet tulivat silmiin,niin kauniisti kirjoitit." Hän lähti tyvenessä siivillä enkelten ja kantoi sieluansa lepohon rauhaisaan." Voimia jokaiseen tulevaan päivään.❤❤
VastaaPoistaMinäkin luen viestiäsi kyyneleet silmissä,kauniisti sanottu! ♥♥ *KIITOS!!
PoistaIhana kirjoitus! Lämpimiä ajatuksia ja halauksia!
VastaaPoista♥♥ * K I I T O S * ♥♥
PoistaLämmin osanotto!
VastaaPoista♥♥ * K I I T O S * ♥♥
PoistaKaunis kirjoitus ❤️ Halauksia ❤️
VastaaPoista♥♥ * K I I T O S * ♥♥
PoistaIsälläsi on nyt osa, jota hän ei enää vaihtaisi pois. Osanotto.
VastaaPoistaEn täysin tavoita ajatustasi. Kiitos osanotosta.
PoistaMiten koskettava postaus<3 Lämmin osanottohalaus♥
VastaaPoista♥♥ * K I I T O S * ♥♥ Kaikki nämä osanotot lämmittää sydäntä,jää sinne!
PoistaLämpimät osanottoni!
VastaaPoista♥♥ * K I I T O S Jaana * ♥♥
Poista❤️
VastaaPoista♥♥♥♥♥♥ Kiitos Kaisu!!♥♥♥♥♥♥
PoistaOsanottohalaus♥
VastaaPoista♥♥ Halaus tuli perille,kiitos ♥♥
PoistaVoimia kovasti surun keskelle <3
VastaaPoistaKiitos paljon ♥♥
PoistaNiin kauniisti kirjoitit isastasi.Otan osaa suruusi.
VastaaPoistaVoimia tuleviin paiviin!
♥♥ Teksi tuli sydämestä.. Kiitos sinulle ♥♥
PoistaOsanotto ♡
VastaaPoista♥♥ Kiitos!
PoistaLämmin osanotto <3 kaunis postaus <3 <3
VastaaPoistaKiitos Ruut ❤️ Sydän sulle!
PoistaOtan osaa<3 Niin kauniisti kirjoitat isästäsi<3 Jättimäisen paljon voimia surutyöhön.
VastaaPoistaKiitos Viivi ❤️ Tosi paljon!!
PoistaLämmin osanotto suruusi vaikken sinua tunnekaan, kosketti niin lukea tekstisi. <3 voimia ja halaukset sinne!
VastaaPoistaIhana kun välitit vaikka et tunne ❤️ Kiitos!!!
PoistaLämmin osanottoni...kauniista sanoistasi tuli ikävä...ikävä omaa isääni,joka nukkuin pois 2009 muutaman kuukauden sisällä keuhkosyövän toteamisesta...minäkin sain olla pitämässä isääni kädestä hänen lähtöhetkellään.
VastaaPoistaJäljelle jäi vain suru ja muistot.
Varmasti ollut ikimuistoinen ja äärimmäisen tärkeää että olet saanut olla isäsi vireillä hänen kuolinhetkellä! ❤️ Kiitos osanotosta,se lämmittä sydäntä! ❤️
PoistaSyvä osanottoni suruusi! Kaunis ja koskettava kirjoitus, se toi oman isäni mieleen. Pian 1,5 vuotta sitten oma isäni lähti täältä. Vuosi 2014 huhtikuussa syöpä todettiin ja elokuussa hän jo lähti. Hän oli myös positiivinen ja elämänhaluinen melkein loppuun asti. Sydämeni pohjasta, paljon voimia sinulle.
VastaaPoistaOsanottoni suruusi ja voimia surutyöhön <3 <3 <3
VastaaPoistaKäyn tämän tästä kurkkimassa blogiasi ja tämä teksti kosketti, syvältä. Olen sanaton ja silti samaan aikaan haluaisin lähettää sinulle halauksia ja voimia arkeesi. Läheisen menettäminen, tapahtuipa se millä tavalla hyvänsä on aina vaikeaa. Onneksi jäljelle jää muistot, joita kukaan ei voi viedä meiltä pois.
VastaaPoistaOtan osaa suruusi <3
VastaaPoistaNiin kaunis kirjoitus❤
VastaaPoistaMinäkin muistan teidän isän aina niin iloisena ja eläväisenä ihmisenä❤ osanotot vielä tätäkin kautta ja voimia päiviisi! <3
Lämmin osanotto. Menetin myös oman isäni vajaa vuosi sitten. Ikävä on edelleen, mutta kauniit muistot kantaa. Ja vie perille.
VastaaPoistaEOS
Osanotto suruusi. Kauniit muistot kantavat <3
VastaaPoista<3
VastaaPoistaVoimia ja halauksia.
Osanottoni <3
VastaaPoistaLämmin osanotto!! Voimia paljon! Kauniisti kuvaat ja kirjoitat isästäsi! ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤
VastaaPoistaTerveisin Tiina (Livet i en gammal skola)
Osanottoni ❤ Kaunis kirjoitus ❤
VastaaPoistaOsanotto surussanne. Kauniisti kirjoitit, itku pääsi. Olen juuri haudannut kuusi vuotta syöpää vastaan taistelleen rakkaan 42v kälyni. Samaan aikaan kun hän nukkui pois taisteli äitini Meilahden sairaalassa kuolemaa vastaan viimeisillä voimillaan. Hän kuitenkin selvisi kolmannen kerran sairaudesta, jota ei löydetä. Epäilty kaikkea mahdollista viimeisimpänä imusolmukesyöpä, mutta sitäkään ei ollut. Nyt äiti on kotona, mutta elän jatkuvassa pelossa, että koska taas mennään lanssin kyydillä. Surullista että isäsi nukkui pois niin nuorena, äitini on 68 v eli hieman vanhempi. Toivon sinulle jaksamista ja onneksi muistot säilyvät aina. Ihana myös kuulla että löydät itsestäsi isäsi piirteitä. Hän elää teissä ❤.
VastaaPoista😢niin kaunista!kovasti voimia.t.sanna
VastaaPoistaVoimia ja siunausta!!
VastaaPoista♥
VastaaPoista