Torstaina tuntui että elämä vetää maton jalkojen alta. Lastenkirurgin sanat saivat pään lyömään tyhjää. Pojan patti olikin kasvain.
Ajatus ei kulkenut. Tuntui että toimii rutiininomaisesti loppu päivän,ei päästänyt asiaa tietoisuuteen.
Iltapäivällä yksin järven rannalla kaikki padot aukesivat,sai itkeä pelon pois,huutaa tuskan.
Perjantaina soittivat sairaalasta kiireellisen leikkausajan.
Lauantaina kaupassa käynti ei onnistunut,siellä hyllyjen välissä tuntui ettei enää jalat kanna. Niin iso on pelon voima,menettämisen pelko.
Onneksi on ihanat ja rakkaat tukijoukot ympärillä,sekä kynä ja paperi joilla saa purettua ajatuksia ja pelkoja. Se helpottaa.
Tässä hetkessä on rauhallinen olo,ei pelkää enää pahinta. Haluan uskoa ja luottaa että kasvain on vaaraton.
Huomenna aamulla sairaalaan.
Pojan kanssa on käyty läpi leikkausta ja siitä nousseita pelkoja. Onneksi hän on hyvissä käsissä ja saa parhaat hoitajat ja lääkärit.
Loppu viikko menee vuodepotilaana vatsalleen maaten,siinä on vilkkaalle pojalle kyllikseen.
Varmastin jokainen vanhempi haluaisi suojella omat lapsensa kaikelta ikävältä.
Kaikielta ei kuitenkaan voi suojella,mutta yhdessä niistäkin selviää. Luotetaan siihen!
Kaikielta ei kuitenkaan voi suojella,mutta yhdessä niistäkin selviää. Luotetaan siihen!
Nyt sairaalakassia pakkaamaan ja valmistautumaan huomiseen.
Toivotaan yhdessä parasta!!
Uskon ajatuksen voimaan
♥
♥♥ |
P.S Instan puolella tulen kuvia laittamaan samaan tyyliin kuin ennenkin,eli fiiliksen mukaan. Sinne pääset täältä.
Blogissa on varmasti hiljaisempaa,luonnollisesti.
Elämään onkin mahtunut paljon kaikenlaista viimeisen puolen vuoden ajan.
Toivon eniten maailmassa että saan pitää kaikki rakkaat lähellä ja kaikki kääntyy hyväksi.Iloa ja valoa kaikille!!
A-R
<3
VastaaPoistaLuin tämän kyyneleet silmissä. Ihan hurjasti voimia ja onnea matkaan koko perheelle!
Esikoiselleni ilmestyi vauva- aikana rajusti kasvava patti päähän, joka oli pitkään kasvainepäily. Luojan kiitos olikin ilmeisesti jonkin sortin vaaraton nestekysta, joka katosi itsekseen. Mutta se menettämisen pelko oli jotain järkyttävää. En voi edes kuvitella mitä käytte läpi nyt, kun pelkkä leikkausoption mainitseminen meillä sai tonnien painoisen taakan harteille pitkäksi aikaa.
♥ Minulla leikkaus aiheutti saman reaktion,omasta takaa kokemuksia,eikä niin positiivisia. Ja tässä tapaukseessa epätietoisuus oli ihan pahinta,kuolettavaa. Onneksi teillä meni lopulta ohi itsestään!! Huh. Ei tällaista toivo kenellekkään!!
PoistaVoi ei! :( Hurjasti voimia ja jaksamista teille kaikille, etenkin pikku potilaalle. Onneksi poika on ammattilaisten hoidossa. Kyllä kaikki varmasti järjestyy.
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaMä arvasin siitä kuvasta, että nyt on joku hätänä.
VastaaPoistaVoimia pienelle sekä äidille ja isälle! Voimia myös sisaruksille! Kyllä kaikki järjestyy <3
♥ Kiitos tsempistä,näm kaikki kommetit lohdutti kivun keskellä!
PoistaItku silmässä luin. Voimia ja toivoa. <3
VastaaPoistaTätä tekstiä yritin monta pv muodostella,ei tullut mitään ennen kuin sai pahimman tuskan itkettyä.
PoistaNiin ja kiitos tsempistä ♥
PoistaOi voi, kyllä teitä nyt koetellaan. :/
VastaaPoistaToivottavasti kaikki menee hienosti ja poika toipuu pian leikkauksesta! <3
Kieltämättä viimeinen vuosi on ollut erittäin rankka omien sairauksien kanssa taistellessa ja juuri kun alkoi helpottamaan iski tämä. Tämä opetti taas paljon ja uskon että tälläkin on tarkoituksesna,vaikka se kipeää tekeekin.
PoistaVoi että :( Paljon voimia sinne koko perheelle ja erityisesi pienelle potilaalle <3
VastaaPoista♥ Kiitos,oli ilo tietää että meitä muistetaan!
PoistaTäällä silmät kostuneena hengessä mukana ❤ voimia koko perheelle!!!
VastaaPoista♥ Ihana et olitte hengessä mukana!!
PoistaÄlä pelkää. Usko ainoastaan.
VastaaPoistaSinulle vastataan ja levähtää saat.
En tiedä miltä sinusta tuntuu, enkä voi ymmärtää. En ole kohdannut samaa kuin sinä nyt.
Kipeimmässäkin tilanteissa et ole yksin, sinua kannatellaan.
Siunauksin,
♥ Kiitos kaunis,sanasi lohduttivat paljon sairaalan käytäviä kävellessä.
PoistaNyt vetää kyllä sanattomaksi.
VastaaPoista♥ Voimia ♥
♥♥
PoistaTiedan mita kayt lapi,silla olen kokenut saman tyttareni kanssa.
VastaaPoistaHanella oli vuosi ja 10kk vanhana aivokasvain,joka onneksemme ei ollut pahanlaatuinen.Kasvain oli suuri ja pahassa paikassa,mutta Taivaan Isalle kiitos kaikki sujui hyvin ja tanaan tytto on 13-vuotias terve nuori neiti.
Meillakin leikkaus oli jo muutaman paivan sisalla,ja onneksemme saimme eraan Israelin parhaista lasten aivokirurgeista hanet leikkaamaan.Taalla on aivan huippu hyva hoito,tytar oli jo leikkauksen jalkeisena paivana jaloillaan ja muutaman paivan paasta kotona.
Toivon sydamestani,etta teillakin kaikki menee hyvin ja poika paranee pian!Itseani auttoi oma ja laheisten tuki ja rukous!Muistan teita!
Kyllä teille on mahtunut huolta! Tuo kasvaimen paikka varmasti tuplasi huolta!! Onneksi kaikki meni sielläkin hyvin,helpotus!! Kertomasi loi uskoa että meilläkin menee kaikki hyvin! ♥
PoistaKylläpäs itku on lähellä tätä lukiessa. Voimia ja halauksia sekä toivoa teille!<3 En kyllä niin missään tapauksessa teille olis kaiken muun ohella tätä toivonut, enkä tietysti kenellekään! Onneksi kasvain huomattiin ja leikataan ja varmasti saa asiantuntevaa ja hyvää hoitoa poika. Paljon aurinkoa ja lämpöä teidän päiviin kaiken keskelle!<3
VastaaPoista♥ Ei tällaista toivoisi kenellekkän,totta!! Ja ei olisi ensimmäisenä jaksanut ajatella et meil tulee vielä tämä,niin paljon on sairastelua mahtunut viimeiseen vuoteen. Mutta tämäkin oli tarkoitettu menevän näin,vaikka kipeää tekikin. Tämä on yhidtänyt perhettä entistäkin enemmän,joten hyvääkin tällainen aina tuo vaikka karua sanoakin.
Poista♥ Voimia!
VastaaPoista♥♥♥
Poista❤️ Ajatuksissa ja rukouksissa olette ❤️
VastaaPoista♥♥ Kiitos,kaikki viestisi lohduttivat ja oli ihana tietää että meitä muistetaan!!
Poista♥♥♥ Voimia! Olette ajatuksissa. Uskon ja toivon että kaikki menee hyvin! ♥♥♥
VastaaPoista♥♥♥ Kiitos kaunis!!
PoistaVoimia ja jaksamista sinne! <3
VastaaPoista♥♥♥
Poista
VastaaPoista<3 Rukouksin siivin kantaen <3
Voimia ♡ Ei mikään ole niin suuri tuska kuin oman lapsen menettämisen pelko.
VastaaPoistaSanasi ovat niin totta,sitä oman lapsen menettämisen pelkoa ei ehkä ymmärrä enne kun itse kokee. ♥
PoistaOikein paljon voimia ja jaksamisia koko perheelle! <3
VastaaPoista♥♥
PoistaOlette tänään ajatuksissani. Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin. Voimia teille kaikille!
VastaaPoistaTäällä ollaan niin helpottuneita kun kaikki meni hyvin ♥
PoistaVoimia ja jaksamista pienelle pojalle ja koko perheelle!
VastaaPoista♥
PoistaOikein paljon voimia ja jaksamista. Tollaset ei oo kyl mielyttäviä uutisia, mutta onneksi olette päässeet nopeasti leikkaukseen ja siitä sit pääsee toipumaan ku leikkaus ohi. Tsemppiä ja rutistus Antta. Toivotaan parasta ja oletta ajatuksissa. <3
VastaaPoista♥♥
PoistaVoimia ja auringonsäteitä teille!
VastaaPoistaAuringonsäteet valaisi pojan ♥
PoistaVoimia ja kädet ristin teidän puolesta<3
VastaaPoista♥♥
PoistaVoi ei! Ihan kamalaa! Millään muulla ei ole väliä kun, että läheiset ovat kunnossa ja huonojen uutisten jälkeen kaikki muu tuntuu niin merkityksettömältä! Suuret voimahalit ja rutistukset teille! Toivottavasti kaikki on hyvin!
VastaaPoista♥♥
PoistaViestisi lohduttivat,kiitos niistä kaikista!!
Ajatuksissa olette <3
VastaaPoista♥♥ Kiitos ihanainen kaikista muistamisistasi!!
PoistaErittäin paljon voimia ja jaksamisia koko perheelle <3<3<3 Voin ymmärtää tuskan ja pelon - siinä on sinnittelemistä..mutta toivon kaikesta sydämestä vain parasta !!
VastaaPoistaSydänmesi toive totetui ♥
PoistaVoimia ♥
VastaaPoistaVoimia sinne <3 Erityisesti pienelle potilaalle!!
VastaaPoista♥♥
PoistaPaljon tsemppejä teille. Kaikki menee varmasti hienosti ♥
VastaaPoista♥♥
PoistaVoimia paljon <3
VastaaPoista♥♥
PoistaVoimia ♥ Kaikella on tarkoituksensa, sen ymmärtää monesti vasta jälkeenpäin.
VastaaPoistaHeti kun tieto tuli,aloin pohtimaan tarkoitusta,ja kun kuunetele itseä hiljaisuudessa ymmärtää sen. ♥
Poista