maanantai 13. tammikuuta 2014

Olohuoneen uusi funktio

Olohuone on muuttunut aina tilanteen mukaan. Siellä on ollut sohvan lisäksi meidän nukkuma nurkkaus,ruokapöytä ja työpöytä. 
Nyt oli aika taas muutta sen funktiota.
Nuorimmainen halusi lähemmäksi äitiä ja isää nukkumaan ja tytöt halusivat myös.
Siirrettiin esikoisella käytössä ollut,vanhasta ovesta tehty sänky pojalle takan viereen.
Näin hän saa nukahtaa meidän puheensorinaan ja se käykin häneltä helposti. Oma huone alkoi tuntuaan liian yksinäiseltä nukkua. Uusi sänky toimii kivasti pojalla,joten Luona In laatikkosänkykin saa nyt jäädä. Tyttöjen huoneessa vaihdettiin järjestystä ja kulku siirrettiin toiseen oveen,näin hekin pääsivät lähemmäksi meitä nukkumaaan.

Jos siirrät yhden huonekalun, menee koko talon järjestys uusiksi. Näinhän se menee lähes aina!!
Joten samassa hötäkässä siirrettiin vaatekaappi ja lipastot olohuoneen puolella. Ikean lipastot toimi joskus kauan sittten meidän sängynpäätynä ja sai silloin levyn ja tapetin takaseinään. Sopii ihan kivasti olohuoneeseenkin. Samalla myös vaaterekki löysi paremman paikan.

Tämän muutoksen myötä pojan leikkikammarissakin tapahtui siirtoja suuntaan ja toiseen. Siitä lisää myöhemmin kun leikkikoti kotiutuu meille.

Nyt kaikki on taas järjestyksessä ja toimii,ainakin hetken.
Meillä alkaa nimittäin neliöt ja säilytystila loppumaan talossa lasten kasvun myötä. Ja nyt kun mieskin on jäänyt koko päiväisesti kotitoimistoon töihin, tilaa tarvitaan entistäkin enemmän.  Kaikille omat huoneet, pari vaatehuonetta, vierashuone ja kotitoimisto ois asia!!
Vintti on rakentamatonta tilaa ja sinne saisi monta huonetta, mutta sen rakentaminen ei nyt houkuttele yhtään!
Suunnitelmia ratkaisun suhteen jo onkin,mutta katsotaan mitä tulemaan pitää!

Nyt kuviin ja sitä myötä muutoksiin









Mitäs pidätte muutoksesta?

Ihanaa viikkoa jokaiselle!!
A-R

23 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä täällä myös tykkää kun vanhoista huonekaluista ja omista nurkista sai jotain tällaista irti,uutta ilmettä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja minä tykkään tuosta käytännöllisestä puolesta.

      Poista
  3. kaunista on! :) muistan kun itse olin pieni ja vanhempani kävivät varmasti talon jokaisen huoneen läpi.. me lapset kun halusimme milloin mihinkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih,kuulostaa tutulta!! Meillä mennään kans ympyrää tääl ja samat vanhat huonekalut vaan vaihtaa paikkansa. :)

      Poista
  4. Tosi nättiä ja aivan huippu ihana tuo pojan sänky :) Kelpais miulekkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kans tuosta sängystä,oispa ihana tehdä itsellekkin vanhoista ovista "laveri" ja heittää siihen futon patja päälle. Tykkäisin!

      Poista
  5. Kaunista on! Täälläkin on vaikka mitä suunnitelmia huonekalujen kierrätykselle. Samalla kun kattoja maalataan, ideoita tulee ja menee :). Inspiroiva projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana projekti teilläkin! meillä tilat muuttuu,mutta huonekalut pysyy samoina. Sellaista pyöritystä,positiivisella tavalla!

      Poista
  6. Pidän! Niin kauniita kuvia taas. Ja totta on, että lasten kasvamisen myötä se tilan tarvekkin kasvaa. Työhuonetta mekin kaivataan, miehen etäpäivät töistä on haave sillä ei täällä ole mitään rauhaa päivisin puhua edes puhelimessa ja se työpöytäkin ois ihan kiva :) Mielenkiinnolla jään odottelemaan teidän ratkaisua. Enkä ihmettele yhtään, jos ei uuden remppaurakan aloittaminen houkuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yläkerran rakentaminen olisi aika prokkis,liian iso tähän hetkeen,takana kun isot projektit. Työtila ois varmaan aika kiva teille etäpäiviä ajatellen!! :) meillä se nyt löytyy,tosin mini versiona.
      Me muutettiin tähän taloon 3 vuotta ja 7kk sitten,lapset oli aika paljon pienempiä,esikoinen oli vasta 5,5 vuotta ja nuorin vasta vähän reilu 1 vuotta. Heille riitti silloin mainiosti yksi huone ja viihtyivät niin. Nyt koululaiset jo kaipaa omaa rauhaa ja eivät enää kaksin haluaisi jakaa yhtä huonetta ;)

      Poista
  7. Niin se taitaa olla, että lapsi kokee turvallisemmaksi nukkua lähellä muita, äänien kuuluessa kuin tuutulaulu.
    Olet jaksanut tehdä muutosta. Raikkaita ja kauniita kuvia!
    Hyvää alkanutta viikkoa ja auringonpaistetta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta se on ja itse tykkään mennä tilanteen mukaan. Vuoden ehti nuorimmainen nukkuakkin yksin,se toimi silloin,ei enää.
      Viime yönä tosin koko perhe nukkui meidän alkovissa,eli toisinaan nukutaan myös perhepedissä. Näin on hyvä!
      Ja kiitos sinulle!!

      Poista
  8. Upeen näköistä on <3

    Hieno keksintö tuo ovisänky! Vois toimia meilläkin Tyynelän yläkerrassa, kun vieraiden huoneessa on tilaa niin vähän, että korkea sänky tekee tilan turhan ahtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo ovi on taipunut moneksi,naulakoksi,sohvapöydäksi,sohvaksi ja nyt sänkynä toiminut jonkin aikaa. Kätevä ois teillekkin Tyynelään ja helppo toteuttaa! Kyllä vieraiden sitten kelpaa :)

      Poista
    2. Täytyy ehkä testata. Siellä niitä on navetan vintillä valmiina odottamassa. Yksi on päässyt jo keittiön pöydäksi, kaksi naulakoiksi, mutta sänky ei ole tullut kyllä mieleenkään. Erittäin hauska idea :)

      Poista
  9. Heippa, löysin vasta blogisi ja aivan huikea visuaalinen maailma löytyi täältä. Täytyypä mennä selailemaan taaksepäin juttuja ja tulinpa samalla lukijaksikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kun löysit!! Tervetuloa!! Mä tuun vasta vierailulle pian! :)

      Poista
  10. En mä voi muuta kuin aina huokailla sun kotikuvien jälkeen. Teilä on vaan niin upea koti!

    Meillä on kaksikin työpistettä, mutta kumpikaan ei juuri käytössä... Mut onpahan valmiina kun tarve iskee, eikä jaksa enää sohvalla nököttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sua!! Kiitos!! menin sanattomaksi..
      Ja minulla oli ennen bloggaamises tuo sohva meininki,tuttua :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tässä menee itse ihan sanattomaksi,kiitos kaunis!! ♥

      Poista